perjantai 9. lokakuuta 2015

Erikoismaalausviikko

Tällä viikolla koulussa oli erikoismaalausviikko Anskun, Johnnyn ja Jarin johdatuksella. Maanantaina ja keskiviikkona tehtiin itse valitsemiamme kuvia Anksun kanssa. Itseva valitsin kolmesta vaihtoehdosta tiikerin silmän.

Silmän teko alkoi tummimpien kohtien teolla sapluunaa apuna käyttäen. 
Seuraavaksi tehtiin tiikerin turkkia erilaisia sapluunoita käyttäen esimerkiksi rautalankaa. 
Karvoja tehdessä oli tärkeää tehdä karvat oikeaan suuntaan ja pitää vaaleat kohdat vaaleina. 

Turkin jälkeen tiikerin silmä vielä viimeisteltiin varovasti, että silmään jäisi vielä alkuperäistä valkoistakin.
Lopuksi vielä viimeisteltiin koko kuva, ja lakattiin. Koko kuvassa ei käytetty kuin pelkästään mustaa väriä valkoisella paneelilla. 
I15TP ryhmän tuotoksia tältä viikolta. Tiistaina tehtiin straippeja Johnnyn kanssa. Siitä enemmän edellisessä päivityksessä.
Torstaina Jari näytti meille true flames tekniikkaa jota myös kokeiltiin. Ensin tehtiin itsellemme haluamamme sapluunat. Liekeistä ei ole vielä kuvaa, sillä ne ovat vielä kesken.
Perjantaina jatkettiin vielä liekkejä. Iltapäivästä Tiia ja Ansku viimeisteli cadillacin, jonka minä ja Tiia lakkasimme päivän päätteeksi. 





tiistai 6. lokakuuta 2015

Erikoismaalausta

Muutamia toitä mitä on tehty tässä lähiakoina. 

Cadillacista en ollut pitkään aikaan laittanut kuvaa joten aattelin siitäkin päivittää jotakin. Pikkuhiljaa edistyy ja rupeaa olemaan viimeistelyä vaille valmis, 

Viimeviikolla käytiin Anskun ja Tiian kanssa viimeistelemässä kuntosalin seinään tehty kuva, jonka 2. Vuosikurssilaiset oli aloittanut.


Tänään erikoismaalausviikolla oli vuorossa pinstripe. Sitä meille tuli opettamaan Joni Johnny Koivulahti. Kävin viime keväänä johnnyn pinstripe kurssin lahdessa. joten itsellä oli jo jokin käsitys straippaamisesta. Johnny näytti meille myös letteringiä.